Vauvan kanssa kotiin

Sairaalassa kaikki oli mennyt todella hyvin ja odotin jo kovasti, että pääsemme kotiin. Iiroa oli kova ikävä ja oli outo olla niin monta yötä erossa pojasta. Onneksi kuitenkin Iiro pääsi isin kanssa käymään sairaalassa katsomassa meitä. Kun he tulivat yhdessä ensimmäistä kertaa Iiro tuntui heti kamalan isolta pojalta. Etenkin hänen päänsä näytti jotenkin paljon isommalta kuin ennen, vaikka ei se varmasti muutamassa päivässä mihinkään ollut paisunut, olin vain katsellut jo hetken toista paljon pienempää. Heti Iiro oli ihan mielellään ottamassa vauvaa syliin, hänestä tuli heti kerrasta reipas isoveli, hän vaikutti olevan todella ihmeissään siitä, että nyt se vauva josta on jo jonku aikaa puhuttu oli siinä hänellä sylissä. Kun katseli Iiroa ja vauvaa se oli todella ihana hetki, Iirokin vaikutti olevan niin onnellinen, joka oli mielestäni aika hassua ja ajattelin kyllä itsekseni, että mitähän Iiro sanoo sitten kun tajuaa, että vauva ihan oikeasti muuttaa meille asumaan.Ainakin vielä sairaalassa Iiro vaikutti olevan oikein tyytyväinen pikkusiskosta ja siitä, että nyt hänestä tuli viimeinkin se kauan puhuttu isoveli. Harmi kuitenkin, että emme voineet lähteä kotiin isin ja Iiron matkassa, koska vauva taisi vielä olla liian pieni ja emme olleet vielä käyneet lääkärillä vauvan kanssa. Oli hieman ehkä haikeakin olo, kun he lähtivät kotiin ja kyllä minä kieltämättä mietin silloin, että mitähän Iiro mahtoi ajatella sillä hetkellä siitä, että jäimme vielä vauvan kanssa sairaalaan emmekä voineet lähteä kotiin.

Seuraavana päivänä vauvalla oli lääkärin tarkastus ja silloin selviäisi pääsemmekö lähtemään jo kotiin vai joudummeko vieläkin odottelemaan. Vauvalla oli kaikki hyvin, eikä ollut mitään erityistä mikä estäisi meitä lähtemästä kotiin, joten lääkäri lupasi, että  pääsemme lähtemään kotiin heti sen jälkeen kun vauvalta oli katsottu vielä joku yksi juttu ja että joutuisimme odottamaan vielä kolme tuntia, ajatus tuntui loputtomalta. Sen lupauksen jälkeen minusta tuntui, että aika ei kulu mihinkään ja ettei minulla ole oikein mitään tekemistä, en tiennyt yhtään mitä tehdä. Odotin niin kamalasti, että pääsen kotiin kaikkien rakkaiden kanssa. Soitin heti kun mahdollista miehelleni ja kerroin, että me pääsemme kotiin. Heti uutisen kuultua hän alkoi laittamaan kaikkea valmiiksi, että pääsevät Iiron kanssa hakemaan viimeinkin äidin ja vauvan kotiin. Kun viimeisetkin testit oli otettu, olimme valmiita lähtemään kohti kotia, voi mikä ihana tunne ihan pian pääsee omaan kotiin, voi tehdä jotain ja pääsee nukkumaan omaan ihanaan sänkyyn ja mikä kaikkein tärkeintä pääsee viettämään aikaa myös Iiron kanssa. Kun Iiro tuli isin kanssa osaston huoneeseen, hän oli todella iloinen ja kertoi vain että tuli hakemaan äitin ja vauvan kotiin, se vain tuntui jotenkin niin ihanalle.

Kun viimeinkin koitti se hetki, että saimme luvan lähteä kotiin ja pääsi lähtemään sairaalan ovesta ulos, tällä kerralla ei jännittänyt läheskään niin paljon mitä silloin, kun Iiron kanssa lähdettiin kotiin, oikeastaan ei jännittänyt lainkaan, kaikki tuntui niin täydelliseltä, ehkä jännitys oli siksi kokonaan poissa, ettei tilanne enään ollut täysin vieras. Pääsimme autoon ja matka kotia kohti voi alkaa, nyt meillä oli autossa kaksi maailman ihaninta lasta. Iirosta oli kiva päästä vauvan kanssa takapenkille.

Matkalla pysähdyimme mieheni kotona, siellä oli keitetty kunnon kahvit, mummi oli oikein leiponutkin aivan uskomattoman hyvää kuningatar piirakkaa. Oli kyllä mahtava saada kunnon kahvit sairaala kahvien jälkeen. Emme olleet hirveän kauan kylässä, koska halusimme päästä jo kotiin. Aloimme lähteä kotia kohti ja kun viimein pääsimme kotiin, mieheni oli siivonnut koko talon, oli ihana tulla puhtaaseen kotiin, se oli kiva yllätys en nimittäin edes tiennyt etukäteen heidän siivonneen. Hetken kotona oltuamme mieheni oli lähdössä Iiron kanssa kauppaan, mutta Iiro oli sitä mieltä ettei hän voi lähteä kauppaan ilman vauvaa. Hetken selittelyn jälkeen Iiro kuitenkin ymmärsi, että vauva odottaa kotona, eikä lähde minnekkään, joten Iiro päätti lähteä isin kanssa kauppaan.

Oli ihanaa olla taas kotona koko perheellä.

Toisen lapsen syntymä

Minusta tuntui melkein kaksi viikkoa joka ilta, että nyt se vauva syntyy ja sanoin aina miehelleni, että ihan varmasti meidän pitää lähteä tänä yönä, mutta ei tuntui että vauva aikoo jäädä asumaan mahaani eikä tule ulos ollenkaan. Olin viimeisen viikon jo kovin kipeä ja aika väsynyt olisin kovasti halunnut jo, että vauva syntyy, laskettu aikakin meni ohitse eikä vieläkään vauva ollut syntynyt.

Edellisellä neuvola käynnillä me molemmat minä ja neuvola täti olimme sitä mieltä, että tuskin tulen enään neuvolaan ennen vauvan syntymää. Sovimme kuitenkin ajan heti lasketun ajan jälkeen jos sattuukin, että vauva ei ole vielä syntynyt. Oli hieman huvittava tilanne, kun meninkin vielä neuvolaan viimeiselle käynnille. Kaikki oli hyvin sekä minulla että vauvalla. Hän laittoi lähetteen Oulaisiin, että voisin mennä sinne ja tarkistettaisiin pitääkö synnytys käynnistää. Oulaisista soitettiin minulle ja sovimme, että maanantaina menen käymään siellä. Silloin olisi mennyt jo viikko lasketun ajan ylitse. Kyllä minä itse ajattelin, että toivottavasti vauva syntyy ennen sitä, koska en haluaisi käynnistystä.

Pari päivää neuvola käynnin jälkeen illalla tuli kuitenkin lähtö, koska minulla meni lapsivesi. Kello oli lähempänä yhtätoista illalla kun lähdimme kotoa, veimme ensin Iiron mieheni vanhemmille ja jatkoimme siitä sitten matkaa Oulaisiin. Tällä kerralla me menimme suoraan sairaalaan emme jääneet kiertelemään keskustaan. Matka oli aika helppo ja rauhallinen, koska en ollut lainkaan kipeä.

Kun pääsimme perille ja Oulaskankaalle sisään, kätilö alkoi tutkia minua. Minulla ei juurikaan ollut vielä supistuksia, joten kätilö teki päätöksen, että minut laitetaan vielä osastolle ennen synnyts saliin siirtoa, osittain siksi, että synnytys salit oli melkein täynnä. Minä en pitänyt päätöksestä sen vuoksi, että mieheni joutui vielä lähtemään kotiin eikä saanut jäädä kanssani sinne. Hän lähti kun kello oli noin puoli yksi yöllä. Minä jäin osastolle ja yritin jos olisin saanut nukuttua, mutta ei se oikein onnistunut olisinko torkkunut noin puolisen tuntia ja sitten alkoi olla jo aika kipeitä supistuksia. Minä jännitin aika paljon sitä, että mieheni joutui lähteä ajamaan kotiin, koska ajokeli oli aika huono satoi vettä ja oli todella kova tuuli pelkäsin jotain sattuvan, mutta onneksi hän pääsi turvallisesti kotiin nukkumaan.

Pyysin kätilöä huoneeseeni ja kerroin olevani jo kipeä, hän tarkisti tilanteen ja sain särkylääkettä, edelleen hän oli sitä mieltä että minua ei vielä kannata siirtää. Noin neljän aikaan aamuyöstä olin niin kipeä, että halusin jo mieheni luokseni, pyysin jälleen kätilön käymään. Nyt tulikin eri kätilö ja hän oli sitä mieltä, että kyllä minut voidaan siirtää jo siitäkin syystä, että saan mieheni luokseni. Hieman ennen viittä pääsin synnytys saliin ja soitin miehelleni, että hänkin voisi lähteä ajamaan sairaalaa kohti. Viiden aikaan hän olikin sitten kanssani jo synnytys salissa, hänkään ei siis ehtinyt nukkua kuin ehkä kolmisen tuntia. Eikä kumpikaan meistä ollut syönyt mitään, olimme syöneet viimeksi kotona iltapalan.

Alkoi olla kello kahdeksan ja aamupalan aika, he toivat minulle synnytys saliin aamupalan, mutta enhän minä mitään pystynyt syömään, koska olin niin kipeä ja oksensin kaiken ulos muutenkin. Siksi sanoin miehelleni, että syö ruuat puolestani, ettei hänen tarvitse olla nälkäisenä, koska eihän kanttiini ollut yöllä tai vielä silloin aamulla auki.

Tähän asti minä olin kivun lievittämiseen käyttänyt lämpöpussia mutta alkoi tuntua, että enään en pärjää sillä tai pysty olemaan yhtään. Yritin kuitenkin kovasti, mutta sitten kerroin olevani niin kipeä ja kysyin mitä vaihtoehtoja minulla on vielä ja he tarjosivat minulle tens- laitetta. Kokeilin sitä ja se oli minulla käytössä, ehkä tunnin verran, mutta en kuitenkaan kokenut sen olevan minulle sopiva ja tuntui siltä että se vaan pahentaa minun oloani. Aloin olla jo niin väsynyt, että en jaksanut pitää silmiäni auki, joten jotakin oli nyt saatava niin että voisin nukkua. Kello oli jo lähempänä yhtätoista, silloin suostuin ottamaan puudutuksen ja minulle laitettiin spinaali puudutus. Sen jälkeen kätilö lähti käymään syömässä ja sanoi tulevansa takaisin puolelta päivin, mutta piti soittaa kelloa jos tuntui siltä.

Sain nukuttua tunnin verran ja sitten alkoi tuntua, että olen taas kipeä. Kätilö tuli huoneeseeni kellon ollessa kaksitoista ja sanoin, että olen taas kipeä. Hän alkoi tarkistaa tilannetta ja sanoi että nyt saan alkaa ponnistamaan heti kun siltä tuntuu. Se oli helpottava tunne ja minulle tuli heti ajatus, että kohta kaikki on ohi ja saan sen oman pienen vauvan syliini. Oli torstai päivä kello 12.19 meille syntyi pieni terve tyttö ja meillä molemmilla oli kaikki hyvin. Olimme väsyneet vanhemmat mutta kuitenkin olimme todella onnellisia.

Työ ja raskaus

Työskentelin kaupassa, minun työhöni kuului kuorman purku, varasto jutut, kassatyö, tuotteiden paisto ja myös siivoaminen. Minun työni oli aika nopea tempoista ja fyysisestikkin rankkaa, työpäivän aikana ei ollut ylimääräistä aikaa, vaan ennemminkin työpäivä loppui kesken ja tekemistä olisi ollut vielä paljon. Alkuun mietin kovasti, mitenhän pystyisin olemaan töissä ja miten jaksaisin, että olisinkohan kovin kipeä ja väsynyt tai miten pysyisin siinä nopeassa tahdissa mukana. No turhapa sitä oli miettiä etukäteen, se selviäisi sitten ajallaan kun maha kasvaa ja laskettu aika lähenee. Toivoin tietenkin ihan alusta asti, että pystyisin olemaan töissä siihen asti, että äitiyslomani alkaa ja ettei tarvitsisi olla paljoa sairaslomalla.

Alussa raskaus ei hirveästi näkynyt tai vaikuttanut työhöni. Ainoat asiat mitkä ehkä huomasi, niin aamulla jos piti töihin kuudeksi, oli vaikea lähteä, koska aamulla pahoinvointi oli minulla aika voimakas enkä pystynyt syömään aamuisin mitään ja jo töihin päästyäni olin aika nälkäinen ja tuntui, että ensimmäiseen taukoon on ikuisuus. Toinen asia oli, että pitkien päivien jälkeen tuntui todella väsyneeltä, jalat oli ihan loppu ei tahtonut jaksaa enään seistä. Pystyin kuitenkin tekemään kaikki samat työt mitä muutkin.

Kun olin kertonut töissä raskaudesta, työpäivän aikana minulta tultiin todella monesti kysymään kuinka voin ja miten jaksan. Jos oli jotain raskaampaa työtä aina varmisteltiin monta kertaa, että pystynhän varmasti tekemään sen työn. Se tuntui aluksi ihan kivalta, mutta kun sitä oli muutaman viikon kuunnellut alkoi se tuntua jo hieman rasittavalta. Aivan kuin olisi ollut sairas tai jotenkin vaivainen, eikä minulla ollut edes mitään tavallisesta poikkeavaa, vointini oli todella hyvä. Pystyin hyvin työskentelemään, minun ei tarvinut yhtään kertaa pyytää apua normaaleissa työtilanteissa ja jaksoin ihan hyvin tehdä asiat samalla tavalla kuin muutkin työntekijät, sen enempää levähtämättä.

Työmatkat alkoivat tuntua raskaammilta, kun minun mahani alkoi kasvaa. Kuljin matkani aina pyörällä, joten maha oli aika paljon tiellä. Minun työ matkani ei ollut kuin kaksi kilometriä, mutta matkaani pidensi se, että minun piti monesti viedä Iiro hoitoon ennen töihin menoa eli pyöräilin kotoa hoitopaikalle noin 3km ja sieltä töihin noin 4km eli matkaa tuli aika paljon ja se tuntui paljon pidemmältä raskaana ollessa. Tuntui, että oli saavuttanut päivän rankimman hetken kun oli joko vienyt pojan hoitoon tai hakenut ja kun maha jo oli niin iso oli pojan pukeminen ja nostelu tavallista rankempaa.

Miten raskaus-maha vaikutti sitten työssä. Olihan maha joka paikassa tiellä, ei tahtonut oikein päästä kunnolla kyykkyyn tai muutenkaan kovin matalalle. Kassalla ollessa tuntui, että isompia tavaroita ei enään mahdu vetämään kassan läpi ja yksinkertaisesti sanottuna tuntui, että tila loppuu kesken. Minun ei onneksi kuitenkaan tarvinnut enään kahtena viimeisenä työ kuukautena purkaa kuormia tai olla kassalla kovin paljoa, sain tehdä oikeastaan vain paisto- vuoroja ja ne oli  minulle kaikkein helpoimpia tehdä ja nautin siitä kovasti. Saati sitten työhousut, meillä oli farkut eli ei mitkään maailman mukavimmat, kyllähän se mahan kasvu vaikutti myös niihin. Onneksi minun housut oli minulle muutenkin hieman isot niin maha mahtui aika hyvin kasvamaan ilman sen suurempia vaatteiden puristuksia.

Voin kyllä sanoa sen, että minun työpaikallani työporukka on niin hyvä ja ihana, että töitä on mukava tehdä ja olosuhteisiin nähden myös yllättävän helppo tehdä vaikka on raskaana. Minä pystyin olemaan töissä koko raskaus ajan, minun ei tarvinnut ottaa sairaslomaa raskauteen liittyvistä syistä kertaakaan. Vaikka kieltämättä se viimeinen työviikko tuntui jo aika tukalalta, en olisi varmaan jaksanut yhtään pidempään enää. Viimeisen työpäivän jälkeen menin hakemaan Iiroa, hänelläkin oli viimeinen päivä hoidossa. Saimme jäädä Iiron kanssa kotiin ja olla kuukauden vielä ennen vauvan syntymää. Sitten oli aika nauttia yhteisestä ajasta Iiron kanssa ennen kuin vauva syntyy.

Tieto toisesta lapsesta

Aloimme miettiä, että odotankohan minä toista lasta. Kävimme hakemassa kaupasta testin ja teimme sen ja se oli positiivinen, eli meille olisi tulossa toinen lapsi ja Iirosta tulisi isoveli. Testi tehtiin viikonloppuna, joten maanantaina sitten soitin neuvolaan ja sain ajan viikon päähän. Jännittyneenä sitten odottelimme viikon, ennen kuin saimme varmistuksen asiaan.

Iiro oli hoidossa ja mieheni töissä, menin neuvolaan, oli helmikuu. Kaikki oli hyvin ja me todella saamme toisen lapsen, raskaus viikot oli 9+3. Neuvolan jälkeen menin pyörällä suoraan töihin iltavuoroon, oli todella vaikea olla kertomatta kenellekkään vauvasta, kun juuri oli neuvolassa käynyt, mutta hyvin sain pidettyä asian sisälläni enkä kertonut. 

Emme halunneet kertoa asiaa vielä kenellekkään, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Meiltä se onnistui hyvin, mutta en ikinä osannut ajatella, että Iiro voisi paljastaa asian jotenkin. Yhtenä viikonloppuna menimme vanhempieni luo Kalajoelle ja Iiro siellä taputteli omaa mahaansa ja sanoi, että vauva. Onneksi kukaan ei silloin tajunnut mitä Iiro sanoi tai ehkä kukaan ei vain kuullut. Se oli aika jännä tilanne ja iso yllätys minulle, että niin pieni voi tajuta tällaisen asian ja vielä kertoa siitä juuri sillä hetkellä, kun sitä ei saisi kertoa. Kotiin päästyämme me ajattelimme, että on jo pakko alkaa kertomaan, koska jossain vaiheessa Iiro paljastaisi sen. 

Kun viimein kerroin omille vanhemmilleni, he ottivat asian todella iloisesti vastaan, se oli heille ihana asia. Heidän mielestään oli hyvä, että Iiro saa leikkikaverin. Tämä raskaus ei tullut niin suurena yllätyksenä, kuin aikaisempi. Kun kerroin heille sanoin myös, että asiasta ei vielä saa puhua muille, mutta äitini tuntien, hän ei malttanut olla kertomatta ja pian siitä tiesikin jo koko suku. No olisin kyllä halunnut kertoa itse, mutta minkäpäs asialle enään mahtoi. Miehelläni kesti todella pitkään kertoa asiasta omille vanhemmilleen, mutta kun hän viimein sai kerrottua, heidänkin reaktio oli ihana. Huvittavaa oli se miten mieheni oli asian tuonut esille. Hän oli ohimennen maininnut, että Heidikin jää kohta töistä pois, sitten he olivat alkaneet jutella asiasta. 

Yhtenä päivänä, kun menin töihin olin vaihtamassa vaatteita, niin työkaverini tuli ja oli lähdössä kotiin, sitten hän kertoi, että jää kohta pois töistä. Olin ihan ihmeissäni ja kysyin, että miksi niin hän kertoi että heille syntyy vauva syyskuussa. Tilanne oli huvittava kun sainoin hänelle, että niin meillekkin. Hän ei ollut vielä kertonut muille, enkä minkään. Hän oli sellainen työkaveri jonka kanssa olin ollut tekemisissä eniten myös vapaalla. Oli hauska, että meille molemmille syntyy vauva samoihin aikoihin. Meistä ei kumpikaan osannut odottaa tällaista tilannetta. Emme ehtineet jutella asiasta kauaa, kun minun piti mennä töihin, mutta jatkoimme juttelua sitten toisena päivänä. Oli kiva kun pystyi jutella yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka oli työn suhteenkin täysin samassa asemassa.

Hän sanoi, että on jo kertonut töissä jäävänsä pois, koska odottaa vauvaa. Se oli minulle hieman jännittävä tilanne, kun ajattelin että mitähän he sanovat kun minäkin käyn kertomassa, että jään samaan aikaan pois. Jännitin töissä kertomista ihan turhaan, he ottivat asian todella hyvin.