Tytön ristiäiset

Alkoi lähestyä hetki, että pitää alkaa suunnitella tytölle ristiäisiä oli ihana ajatella, että kohta saa juhlia itse tykkään todella paljon juhlista, kun saa nähdä ihmisiä ja varsinkin nyt kun aika paljon on kotona lasten kanssa, eikä oikein voi minnekkään lähteä. Vaikka onhan se paljon helpompi mennä jonkun muun järjestämiin juhliin, kun ei tarvitse tehdä itse mitään vaan voi mennä valmiille ja nyt olisi paljon tekemistä ja piti vielä miettiä mikä olisi sopiva nimi meidän pikku prinsessalle. Tällä kerralla me ajattelimme, että nyt kun meillä on ihan oma vähän tilavampi koti, niin ristiäiset pystyy järjestämään ihan täällä meillä kotona.

Kummit oli tytölle mietitty, piti vain löytää sopiva aika joka sopisi kaikille, koska tottakai halusin että kaikki kummitkin pääsevät paikalle. Oli hieman haastavaa miettiä, koska kummit paljastuivat koviksi reissaajiksi. Yhdet kummit oli ensin kaksi viikkoa ulkomailla ja toiset taas viikon ja vielä eri aikaan joten oli oikeastaan yksi ainoa viikonloppu mikä sopisi kaikille. Tämä ainut vapaa viikonloppu sattui vielä juuri niin, että pyhäinpäivä on lauantaina eli todennäköisesti pappi on aika hankala saada. Ei auttanut muuta kuin toivoa, että saisimme papin sille viikonlopulle, joten oli pakko alkaa soitella.

Minä soitin ja minulla ei ollut suuria toiveita papin suhteen. Sain monta pappi vaihtoehto, enkä tiennyt yhtään kenet valitsisin. Ajattelin silloin, että se voisi olla mies pappi ja kysyin sitten kuka olisi hänen mielestään sopivin ristiäisiin ja valitsin sitten hänen ehdotuksensa, joka todella oli paras vaihtoehto. Pappi otti minuun, sitten yhteyttä ja hän pyysi , että hän saisi tulla käymään ennen ristiäisiä, koska hän halusi tutustua meidän perheeseen ennen juhlaa ja oli myös helppoa, että pystyimme käymään läpi minkälaista kaavaa me haluamme käyttää kasteen aikana. Se oli minun mielestäni todella kiva juttu, se helpotti todella paljon ja oli kiva tavata pappi ennen ristiäisiä, etenkin siksi että pappi oli meille ennestään ihan vieras. Papista jäi meille todella hyvä kuva, hän otti meidän ajatukset ja ideat huomioon todella hyvin ja hän tuli hyvin toimeen heti Iiron kanssa.

Sitten piti alkaa miettiä kaikki tarvittavat kastepöytää varten, saimme mieheni vanhempien kotoa
pöydän kasteen ajaksi ja siihen liinat. Kukat kastepöytään kävimme tilaamassa kukkakaupasta ja kastemalja oli sama, kuin Iiron ristiäisissä ja kastemekko oli myös sama mikä Iirolla oli ristiäisissä. Eli kaikki tarvittavat oli aika hyvin hoidossa, niitä ei sen kummemmin tarvinnut stressata.

Piti alkaa myös miettiä mitä me tarjoaisimme ristiäisissä ja kuka tekisi mitäkin, en kuitenkaan itse ehtisi tehdä kaikkea. Onneksi mummut ovat hyviä ja innokkaita leipomaan eli sain heiltä hurjan paljon apua. Minun ei tarvinut taaskaan itse leipoa paljoa, joka oli kyllä erittäin hyvä juttu, koska minulla oli todella paljon kaikkea muuta hoidettavaa johtuen siitä, että nämä olivat ensimmäiset kunnon juhlat jotka me järjestämme yhdessä omassa kodissa. Piti todella tarkkaan miettiä, että löytyykö meiltä tarvittavat määrät kaikkia astioita ja onhan kaikki liinat ja tarjoiluun tarvittavat astiat vai pitääkö käydä ostamassa. Saimme aika hyvin kaikki asiat hoidettua jo hyvissä ajoin, ettei tullut kiire.

Kaikki asiat oli hoidossa enään piti vain miettiä tytölle nimi, mikä ei ollut mitenkään helppo juttu. Meillä oli mielessä kaksi hyvää nimeä ja olimme melkein varmoja, että toinen niistä se on joko Siiri tai Aada. Nimistä ei kuitenkaan tullut varmuutta kumpi olisi hyvä, joten päädyimme siihen ettei kumpikaan ole se oikea ja aloimme miettiä mikä sitten olisi. Ei mennyt kuin hetki ja tuli varmuus siitä, että etunimi tytölle on Neea. Toinen nimi meillä oli ollut tiedossa jo kauan, joten sitä ei tarvinnut sen kummemmin miettiä, tytön nimeksi tulisi Neea Elviira.

Kun viimein koitti kastepäivän aamu, alkoi hirveä tohina kun kaikki piti järjestää ja laittaa valmiiksi. Onneksi se kävi aika vaivattomasti ja ei tullut mitään sen kummempia mutkia matkaan. Kotona kaikki oli järjestyksessä, enään puuttui osa tarjottavista, vieraat ja pappi sitten juhla olisi valmis alkamaan.

Kun kaikki vieraat oli saapuneet pääsimme aloittamaan juhlan. Tyttö oli todella tyytyväinen, nukkui koko kasteen ajan eikä päästänyt ääntäkään. Iiro pääsi kuivaamaan vauvan pään kastamisen jälkeen ja oli kyllä todella reipas. Kasteen jälkeen otimme heti kaikki valokuvat, jotta saimme vaihdettua tytöltä kastemekon pois ja juhlamekon tilalle. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut ottaa kuvia paljon enemmän, jäi muutamia sellaisia kuvia ottamatta mitä ehkä olisi pitänyt ottaa, mutta onneksi kuitenkin on otettu kuvia. Tilaisuus meni kaikin puolin todella hyvin ja pappi oli kyllä ihan mahtava, parempaa ei olisi voinut edes toivoa. Tarjottavat maistui hyvälle ja riitti oikein hyvin ja tunnelma juhlassa oli todella lämmin. Lapset olivat koko juhlan ajan todella reippaita ja illalla kyllä uni maistui meille kaikille.

Vauvan kanssa kotiin

Sairaalassa kaikki oli mennyt todella hyvin ja odotin jo kovasti, että pääsemme kotiin. Iiroa oli kova ikävä ja oli outo olla niin monta yötä erossa pojasta. Onneksi kuitenkin Iiro pääsi isin kanssa käymään sairaalassa katsomassa meitä. Kun he tulivat yhdessä ensimmäistä kertaa Iiro tuntui heti kamalan isolta pojalta. Etenkin hänen päänsä näytti jotenkin paljon isommalta kuin ennen, vaikka ei se varmasti muutamassa päivässä mihinkään ollut paisunut, olin vain katsellut jo hetken toista paljon pienempää. Heti Iiro oli ihan mielellään ottamassa vauvaa syliin, hänestä tuli heti kerrasta reipas isoveli, hän vaikutti olevan todella ihmeissään siitä, että nyt se vauva josta on jo jonku aikaa puhuttu oli siinä hänellä sylissä. Kun katseli Iiroa ja vauvaa se oli todella ihana hetki, Iirokin vaikutti olevan niin onnellinen, joka oli mielestäni aika hassua ja ajattelin kyllä itsekseni, että mitähän Iiro sanoo sitten kun tajuaa, että vauva ihan oikeasti muuttaa meille asumaan.Ainakin vielä sairaalassa Iiro vaikutti olevan oikein tyytyväinen pikkusiskosta ja siitä, että nyt hänestä tuli viimeinkin se kauan puhuttu isoveli. Harmi kuitenkin, että emme voineet lähteä kotiin isin ja Iiron matkassa, koska vauva taisi vielä olla liian pieni ja emme olleet vielä käyneet lääkärillä vauvan kanssa. Oli hieman ehkä haikeakin olo, kun he lähtivät kotiin ja kyllä minä kieltämättä mietin silloin, että mitähän Iiro mahtoi ajatella sillä hetkellä siitä, että jäimme vielä vauvan kanssa sairaalaan emmekä voineet lähteä kotiin.

Seuraavana päivänä vauvalla oli lääkärin tarkastus ja silloin selviäisi pääsemmekö lähtemään jo kotiin vai joudummeko vieläkin odottelemaan. Vauvalla oli kaikki hyvin, eikä ollut mitään erityistä mikä estäisi meitä lähtemästä kotiin, joten lääkäri lupasi, että  pääsemme lähtemään kotiin heti sen jälkeen kun vauvalta oli katsottu vielä joku yksi juttu ja että joutuisimme odottamaan vielä kolme tuntia, ajatus tuntui loputtomalta. Sen lupauksen jälkeen minusta tuntui, että aika ei kulu mihinkään ja ettei minulla ole oikein mitään tekemistä, en tiennyt yhtään mitä tehdä. Odotin niin kamalasti, että pääsen kotiin kaikkien rakkaiden kanssa. Soitin heti kun mahdollista miehelleni ja kerroin, että me pääsemme kotiin. Heti uutisen kuultua hän alkoi laittamaan kaikkea valmiiksi, että pääsevät Iiron kanssa hakemaan viimeinkin äidin ja vauvan kotiin. Kun viimeisetkin testit oli otettu, olimme valmiita lähtemään kohti kotia, voi mikä ihana tunne ihan pian pääsee omaan kotiin, voi tehdä jotain ja pääsee nukkumaan omaan ihanaan sänkyyn ja mikä kaikkein tärkeintä pääsee viettämään aikaa myös Iiron kanssa. Kun Iiro tuli isin kanssa osaston huoneeseen, hän oli todella iloinen ja kertoi vain että tuli hakemaan äitin ja vauvan kotiin, se vain tuntui jotenkin niin ihanalle.

Kun viimeinkin koitti se hetki, että saimme luvan lähteä kotiin ja pääsi lähtemään sairaalan ovesta ulos, tällä kerralla ei jännittänyt läheskään niin paljon mitä silloin, kun Iiron kanssa lähdettiin kotiin, oikeastaan ei jännittänyt lainkaan, kaikki tuntui niin täydelliseltä, ehkä jännitys oli siksi kokonaan poissa, ettei tilanne enään ollut täysin vieras. Pääsimme autoon ja matka kotia kohti voi alkaa, nyt meillä oli autossa kaksi maailman ihaninta lasta. Iirosta oli kiva päästä vauvan kanssa takapenkille.

Matkalla pysähdyimme mieheni kotona, siellä oli keitetty kunnon kahvit, mummi oli oikein leiponutkin aivan uskomattoman hyvää kuningatar piirakkaa. Oli kyllä mahtava saada kunnon kahvit sairaala kahvien jälkeen. Emme olleet hirveän kauan kylässä, koska halusimme päästä jo kotiin. Aloimme lähteä kotia kohti ja kun viimein pääsimme kotiin, mieheni oli siivonnut koko talon, oli ihana tulla puhtaaseen kotiin, se oli kiva yllätys en nimittäin edes tiennyt etukäteen heidän siivonneen. Hetken kotona oltuamme mieheni oli lähdössä Iiron kanssa kauppaan, mutta Iiro oli sitä mieltä ettei hän voi lähteä kauppaan ilman vauvaa. Hetken selittelyn jälkeen Iiro kuitenkin ymmärsi, että vauva odottaa kotona, eikä lähde minnekkään, joten Iiro päätti lähteä isin kanssa kauppaan.

Oli ihanaa olla taas kotona koko perheellä.

Toisen lapsen syntymä

Minusta tuntui melkein kaksi viikkoa joka ilta, että nyt se vauva syntyy ja sanoin aina miehelleni, että ihan varmasti meidän pitää lähteä tänä yönä, mutta ei tuntui että vauva aikoo jäädä asumaan mahaani eikä tule ulos ollenkaan. Olin viimeisen viikon jo kovin kipeä ja aika väsynyt olisin kovasti halunnut jo, että vauva syntyy, laskettu aikakin meni ohitse eikä vieläkään vauva ollut syntynyt.

Edellisellä neuvola käynnillä me molemmat minä ja neuvola täti olimme sitä mieltä, että tuskin tulen enään neuvolaan ennen vauvan syntymää. Sovimme kuitenkin ajan heti lasketun ajan jälkeen jos sattuukin, että vauva ei ole vielä syntynyt. Oli hieman huvittava tilanne, kun meninkin vielä neuvolaan viimeiselle käynnille. Kaikki oli hyvin sekä minulla että vauvalla. Hän laittoi lähetteen Oulaisiin, että voisin mennä sinne ja tarkistettaisiin pitääkö synnytys käynnistää. Oulaisista soitettiin minulle ja sovimme, että maanantaina menen käymään siellä. Silloin olisi mennyt jo viikko lasketun ajan ylitse. Kyllä minä itse ajattelin, että toivottavasti vauva syntyy ennen sitä, koska en haluaisi käynnistystä.

Pari päivää neuvola käynnin jälkeen illalla tuli kuitenkin lähtö, koska minulla meni lapsivesi. Kello oli lähempänä yhtätoista illalla kun lähdimme kotoa, veimme ensin Iiron mieheni vanhemmille ja jatkoimme siitä sitten matkaa Oulaisiin. Tällä kerralla me menimme suoraan sairaalaan emme jääneet kiertelemään keskustaan. Matka oli aika helppo ja rauhallinen, koska en ollut lainkaan kipeä.

Kun pääsimme perille ja Oulaskankaalle sisään, kätilö alkoi tutkia minua. Minulla ei juurikaan ollut vielä supistuksia, joten kätilö teki päätöksen, että minut laitetaan vielä osastolle ennen synnyts saliin siirtoa, osittain siksi, että synnytys salit oli melkein täynnä. Minä en pitänyt päätöksestä sen vuoksi, että mieheni joutui vielä lähtemään kotiin eikä saanut jäädä kanssani sinne. Hän lähti kun kello oli noin puoli yksi yöllä. Minä jäin osastolle ja yritin jos olisin saanut nukuttua, mutta ei se oikein onnistunut olisinko torkkunut noin puolisen tuntia ja sitten alkoi olla jo aika kipeitä supistuksia. Minä jännitin aika paljon sitä, että mieheni joutui lähteä ajamaan kotiin, koska ajokeli oli aika huono satoi vettä ja oli todella kova tuuli pelkäsin jotain sattuvan, mutta onneksi hän pääsi turvallisesti kotiin nukkumaan.

Pyysin kätilöä huoneeseeni ja kerroin olevani jo kipeä, hän tarkisti tilanteen ja sain särkylääkettä, edelleen hän oli sitä mieltä että minua ei vielä kannata siirtää. Noin neljän aikaan aamuyöstä olin niin kipeä, että halusin jo mieheni luokseni, pyysin jälleen kätilön käymään. Nyt tulikin eri kätilö ja hän oli sitä mieltä, että kyllä minut voidaan siirtää jo siitäkin syystä, että saan mieheni luokseni. Hieman ennen viittä pääsin synnytys saliin ja soitin miehelleni, että hänkin voisi lähteä ajamaan sairaalaa kohti. Viiden aikaan hän olikin sitten kanssani jo synnytys salissa, hänkään ei siis ehtinyt nukkua kuin ehkä kolmisen tuntia. Eikä kumpikaan meistä ollut syönyt mitään, olimme syöneet viimeksi kotona iltapalan.

Alkoi olla kello kahdeksan ja aamupalan aika, he toivat minulle synnytys saliin aamupalan, mutta enhän minä mitään pystynyt syömään, koska olin niin kipeä ja oksensin kaiken ulos muutenkin. Siksi sanoin miehelleni, että syö ruuat puolestani, ettei hänen tarvitse olla nälkäisenä, koska eihän kanttiini ollut yöllä tai vielä silloin aamulla auki.

Tähän asti minä olin kivun lievittämiseen käyttänyt lämpöpussia mutta alkoi tuntua, että enään en pärjää sillä tai pysty olemaan yhtään. Yritin kuitenkin kovasti, mutta sitten kerroin olevani niin kipeä ja kysyin mitä vaihtoehtoja minulla on vielä ja he tarjosivat minulle tens- laitetta. Kokeilin sitä ja se oli minulla käytössä, ehkä tunnin verran, mutta en kuitenkaan kokenut sen olevan minulle sopiva ja tuntui siltä että se vaan pahentaa minun oloani. Aloin olla jo niin väsynyt, että en jaksanut pitää silmiäni auki, joten jotakin oli nyt saatava niin että voisin nukkua. Kello oli jo lähempänä yhtätoista, silloin suostuin ottamaan puudutuksen ja minulle laitettiin spinaali puudutus. Sen jälkeen kätilö lähti käymään syömässä ja sanoi tulevansa takaisin puolelta päivin, mutta piti soittaa kelloa jos tuntui siltä.

Sain nukuttua tunnin verran ja sitten alkoi tuntua, että olen taas kipeä. Kätilö tuli huoneeseeni kellon ollessa kaksitoista ja sanoin, että olen taas kipeä. Hän alkoi tarkistaa tilannetta ja sanoi että nyt saan alkaa ponnistamaan heti kun siltä tuntuu. Se oli helpottava tunne ja minulle tuli heti ajatus, että kohta kaikki on ohi ja saan sen oman pienen vauvan syliini. Oli torstai päivä kello 12.19 meille syntyi pieni terve tyttö ja meillä molemmilla oli kaikki hyvin. Olimme väsyneet vanhemmat mutta kuitenkin olimme todella onnellisia.

Työ ja raskaus

Työskentelin kaupassa, minun työhöni kuului kuorman purku, varasto jutut, kassatyö, tuotteiden paisto ja myös siivoaminen. Minun työni oli aika nopea tempoista ja fyysisestikkin rankkaa, työpäivän aikana ei ollut ylimääräistä aikaa, vaan ennemminkin työpäivä loppui kesken ja tekemistä olisi ollut vielä paljon. Alkuun mietin kovasti, mitenhän pystyisin olemaan töissä ja miten jaksaisin, että olisinkohan kovin kipeä ja väsynyt tai miten pysyisin siinä nopeassa tahdissa mukana. No turhapa sitä oli miettiä etukäteen, se selviäisi sitten ajallaan kun maha kasvaa ja laskettu aika lähenee. Toivoin tietenkin ihan alusta asti, että pystyisin olemaan töissä siihen asti, että äitiyslomani alkaa ja ettei tarvitsisi olla paljoa sairaslomalla.

Alussa raskaus ei hirveästi näkynyt tai vaikuttanut työhöni. Ainoat asiat mitkä ehkä huomasi, niin aamulla jos piti töihin kuudeksi, oli vaikea lähteä, koska aamulla pahoinvointi oli minulla aika voimakas enkä pystynyt syömään aamuisin mitään ja jo töihin päästyäni olin aika nälkäinen ja tuntui, että ensimmäiseen taukoon on ikuisuus. Toinen asia oli, että pitkien päivien jälkeen tuntui todella väsyneeltä, jalat oli ihan loppu ei tahtonut jaksaa enään seistä. Pystyin kuitenkin tekemään kaikki samat työt mitä muutkin.

Kun olin kertonut töissä raskaudesta, työpäivän aikana minulta tultiin todella monesti kysymään kuinka voin ja miten jaksan. Jos oli jotain raskaampaa työtä aina varmisteltiin monta kertaa, että pystynhän varmasti tekemään sen työn. Se tuntui aluksi ihan kivalta, mutta kun sitä oli muutaman viikon kuunnellut alkoi se tuntua jo hieman rasittavalta. Aivan kuin olisi ollut sairas tai jotenkin vaivainen, eikä minulla ollut edes mitään tavallisesta poikkeavaa, vointini oli todella hyvä. Pystyin hyvin työskentelemään, minun ei tarvinut yhtään kertaa pyytää apua normaaleissa työtilanteissa ja jaksoin ihan hyvin tehdä asiat samalla tavalla kuin muutkin työntekijät, sen enempää levähtämättä.

Työmatkat alkoivat tuntua raskaammilta, kun minun mahani alkoi kasvaa. Kuljin matkani aina pyörällä, joten maha oli aika paljon tiellä. Minun työ matkani ei ollut kuin kaksi kilometriä, mutta matkaani pidensi se, että minun piti monesti viedä Iiro hoitoon ennen töihin menoa eli pyöräilin kotoa hoitopaikalle noin 3km ja sieltä töihin noin 4km eli matkaa tuli aika paljon ja se tuntui paljon pidemmältä raskaana ollessa. Tuntui, että oli saavuttanut päivän rankimman hetken kun oli joko vienyt pojan hoitoon tai hakenut ja kun maha jo oli niin iso oli pojan pukeminen ja nostelu tavallista rankempaa.

Miten raskaus-maha vaikutti sitten työssä. Olihan maha joka paikassa tiellä, ei tahtonut oikein päästä kunnolla kyykkyyn tai muutenkaan kovin matalalle. Kassalla ollessa tuntui, että isompia tavaroita ei enään mahdu vetämään kassan läpi ja yksinkertaisesti sanottuna tuntui, että tila loppuu kesken. Minun ei onneksi kuitenkaan tarvinnut enään kahtena viimeisenä työ kuukautena purkaa kuormia tai olla kassalla kovin paljoa, sain tehdä oikeastaan vain paisto- vuoroja ja ne oli  minulle kaikkein helpoimpia tehdä ja nautin siitä kovasti. Saati sitten työhousut, meillä oli farkut eli ei mitkään maailman mukavimmat, kyllähän se mahan kasvu vaikutti myös niihin. Onneksi minun housut oli minulle muutenkin hieman isot niin maha mahtui aika hyvin kasvamaan ilman sen suurempia vaatteiden puristuksia.

Voin kyllä sanoa sen, että minun työpaikallani työporukka on niin hyvä ja ihana, että töitä on mukava tehdä ja olosuhteisiin nähden myös yllättävän helppo tehdä vaikka on raskaana. Minä pystyin olemaan töissä koko raskaus ajan, minun ei tarvinnut ottaa sairaslomaa raskauteen liittyvistä syistä kertaakaan. Vaikka kieltämättä se viimeinen työviikko tuntui jo aika tukalalta, en olisi varmaan jaksanut yhtään pidempään enää. Viimeisen työpäivän jälkeen menin hakemaan Iiroa, hänelläkin oli viimeinen päivä hoidossa. Saimme jäädä Iiron kanssa kotiin ja olla kuukauden vielä ennen vauvan syntymää. Sitten oli aika nauttia yhteisestä ajasta Iiron kanssa ennen kuin vauva syntyy.

Tieto toisesta lapsesta

Aloimme miettiä, että odotankohan minä toista lasta. Kävimme hakemassa kaupasta testin ja teimme sen ja se oli positiivinen, eli meille olisi tulossa toinen lapsi ja Iirosta tulisi isoveli. Testi tehtiin viikonloppuna, joten maanantaina sitten soitin neuvolaan ja sain ajan viikon päähän. Jännittyneenä sitten odottelimme viikon, ennen kuin saimme varmistuksen asiaan.

Iiro oli hoidossa ja mieheni töissä, menin neuvolaan, oli helmikuu. Kaikki oli hyvin ja me todella saamme toisen lapsen, raskaus viikot oli 9+3. Neuvolan jälkeen menin pyörällä suoraan töihin iltavuoroon, oli todella vaikea olla kertomatta kenellekkään vauvasta, kun juuri oli neuvolassa käynyt, mutta hyvin sain pidettyä asian sisälläni enkä kertonut. 

Emme halunneet kertoa asiaa vielä kenellekkään, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Meiltä se onnistui hyvin, mutta en ikinä osannut ajatella, että Iiro voisi paljastaa asian jotenkin. Yhtenä viikonloppuna menimme vanhempieni luo Kalajoelle ja Iiro siellä taputteli omaa mahaansa ja sanoi, että vauva. Onneksi kukaan ei silloin tajunnut mitä Iiro sanoi tai ehkä kukaan ei vain kuullut. Se oli aika jännä tilanne ja iso yllätys minulle, että niin pieni voi tajuta tällaisen asian ja vielä kertoa siitä juuri sillä hetkellä, kun sitä ei saisi kertoa. Kotiin päästyämme me ajattelimme, että on jo pakko alkaa kertomaan, koska jossain vaiheessa Iiro paljastaisi sen. 

Kun viimein kerroin omille vanhemmilleni, he ottivat asian todella iloisesti vastaan, se oli heille ihana asia. Heidän mielestään oli hyvä, että Iiro saa leikkikaverin. Tämä raskaus ei tullut niin suurena yllätyksenä, kuin aikaisempi. Kun kerroin heille sanoin myös, että asiasta ei vielä saa puhua muille, mutta äitini tuntien, hän ei malttanut olla kertomatta ja pian siitä tiesikin jo koko suku. No olisin kyllä halunnut kertoa itse, mutta minkäpäs asialle enään mahtoi. Miehelläni kesti todella pitkään kertoa asiasta omille vanhemmilleen, mutta kun hän viimein sai kerrottua, heidänkin reaktio oli ihana. Huvittavaa oli se miten mieheni oli asian tuonut esille. Hän oli ohimennen maininnut, että Heidikin jää kohta töistä pois, sitten he olivat alkaneet jutella asiasta. 

Yhtenä päivänä, kun menin töihin olin vaihtamassa vaatteita, niin työkaverini tuli ja oli lähdössä kotiin, sitten hän kertoi, että jää kohta pois töistä. Olin ihan ihmeissäni ja kysyin, että miksi niin hän kertoi että heille syntyy vauva syyskuussa. Tilanne oli huvittava kun sainoin hänelle, että niin meillekkin. Hän ei ollut vielä kertonut muille, enkä minkään. Hän oli sellainen työkaveri jonka kanssa olin ollut tekemisissä eniten myös vapaalla. Oli hauska, että meille molemmille syntyy vauva samoihin aikoihin. Meistä ei kumpikaan osannut odottaa tällaista tilannetta. Emme ehtineet jutella asiasta kauaa, kun minun piti mennä töihin, mutta jatkoimme juttelua sitten toisena päivänä. Oli kiva kun pystyi jutella yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka oli työn suhteenkin täysin samassa asemassa.

Hän sanoi, että on jo kertonut töissä jäävänsä pois, koska odottaa vauvaa. Se oli minulle hieman jännittävä tilanne, kun ajattelin että mitähän he sanovat kun minäkin käyn kertomassa, että jään samaan aikaan pois. Jännitin töissä kertomista ihan turhaan, he ottivat asian todella hyvin.

Tarjous on hyväksytty!

Odottelimme mitä asunnon omistajat sanovat tarjouksestamme. Saimme tiedon, että he odottelevat muutaman päivän ja jos ei muita tarjouksia tule myyvät asunnon meille. Jäimme vain toivomaan, että kukaan muu ei tee tarjousta. Muutama päivä oli kulunut ja mieheni sai puhelin soiton, jossa kerrottiin että meidän tarjous on hyväksytty.Meillä oli kuitenkin vielä ehtona, että asuntoon tehdään kosteus mittaukset ja ettei kosteutta löydy.

Oli hetki jolloin, piti sopia hyvä aika mittaukselle, että kaikki pääsevät paikalle. Taas sai alkaa jännittämään asioita. Kosteus mittaus suoritettiin ja se oli hyvä, mistään ei löytynyt kosteutta, joten kaupat asunnosta syntyvät. Enään on vain kauppa kirjat ja sitten asunto on meidän.

Tuntui ihanalta ajatella, että kohta meillä on ihan oma koti missä asustaa ja minkä voi remontoida ja laittaa juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Pääsisimme muuttamaan omaan kotiin alle kuukauden päästä. Meidän piti päästä muuttamaan marraskuun viimeinen päivä, mutta meille vähän lupailtiin, että olisi päästy muuttamaan viikkoa aikaisemmin.

Kovasti odottelimme, että pääsemme muuttamaan viikkoa aikaisemmin, koska oli ollut puhe siitä, että ei tarvitsisi sitten kiireessä muuttaa ja meillä piti olla edellinen asunto tyhjänä joulukuun ensimmäinen päivä. Kyselimme, että milloin saisi tuoda tavaroita aina oli vastauksena, että kyllä he kohta ovat saaneet asunnon tyhjäksi. Mitenpäs sitten kävikään, saimme vasta viimeinen päivä marraskuuta alkaa viedä tavaraa. He saivat asunnon tyhjäksi vasta illalla, joten meillä oli vain ilta aikaa muuttaa tavarat vanhasta asunnosta, uuteen. Ei ollut kovin kiva odotella, meillä kuitenkin oli muutto apuna muitakin, olimme saaneet pakattua kaikki tavarat autoihin ja odottelimme ja odottelimme eikä edellisistä omistajista kuulunut mitään. Muistelisin, että kello oli jo varmaan ainakin seitsemän illalla ennen kuin viimein saimme puhelun, että asunto on tyhjä.

Tuntui hieman turhauttavalta, kun oli oikeastaan koko päivän odottanut, että pääsee laittamaan tavaroita paikoilleen ja sitten pääseekin vasta illalla. Alkoi olla jo niin väsynyt, ettei olisi jaksanut enään hirveästi touhuilla, mutta oli pakko, että pystyi nukkumaan uudessa kodissa. Siivoukset jäi aika vähälle, mutta onneksi edelliset asukkaat olivat siivonneet aika tarkasti joka nurkan.

Kun oli yksi yö nukuttu omassa kodissa, seuraava päivä oli kovaa järjestelyä, että kerkeäisi laittaa kaikki paikalleen, kun minun piti sitten taas seuraavana päivänä töihin. Saimme aika hyvin tavarat järjestykseen, olihan meillä pikku Iiro apuna 💖 Vaikutti siltä, että uusi koti oli Iironkin mielestä tosi kiva. Oli enemmä tilaa touhuta ja lelutkin sai ihan omaan huoneeseen. Kyllä aika pian tuntui, että kotona ollaan, oli vain aika vaikea käsittää että asunto on meidän oma.

Uuden kodin etsintä

Aloimme miettimään, että asunto missä asumme alkaa käydä pian pieneksi, kun Iiro kasvaa. Mietimme myös, että miksi maksaa 600e vuokraa, jotta saa asua yhden kuukauden, että miksi ei maksaisi omaa asuntoa pois. Oli ajatuksena, että alamme etsimään meille omaa ja isompaa kotia, missä sitten huolettomammin voi asua pitempään.

Selailin kaikkia myytäviä asuntoja netistä. Mietimme millaisen asunnon haluamme ja missä asunnon tulisi sijaita. Tiesimme, että Ylivieskasta se asunto ostetaan, mutta mistä täältä sitä emme vielä tienneet. Tärkein asia oli, että alue olisi rauhallinen ja turvallinen paikka missä pienen lapsen kanssa olisi hyvä asua ja tärkeää oli myös, että on oma piha missä lapsi voi leikkiä sellainen, että joskus saa hiekkalaatikon ja leikkimökin pihalle. Piti myös olla mahdollista kulkea joka paikkaan pyörällä tai kävellen, koska minulla ei edelleenkään ollut ajokorttia. Asunnossa tulisi myös olla kaksi makuuhuonetta, jottei kohta tarvitsisi alkaa etsimään taas uutta, koska Iiro kasvaa nopeasti ja tarvii oman huoneen myös aika pian.

Katselin netistä pitkän aikaa joka päivä asuntoja josko olisi tullut uusia, mutta mikään ei oikein tuntunut oikealta tai sopivan hintaiselta. Ajattelin, että minun ei ehkä kannata katsella asuntoja ihan joka päivä, joten aloin hieman vähentää asuntojen katselua. Yhtenä päivänä ajattelin, että nyt en ole pitkään aikaan katsellut asuntoja ja päätin mennä katsomaan, löysin yhden kivan oloisen asunnon. Se oli alle kahden kilometrin päässä keskustasta ja minun työpaikastani. Siinä oli iso oma piha, kaksi makuuhuonetta ja myös miehelleni se yksi tärkeimmistä nimittäin autokatos. Varastoja oli useampi, joten tavaraakin mahtui säilyttämään ja mikä tärkeintä se oli turvallisella ja rauhallisella paikalla.

Otimme yhteyttä asunnon välittäjään ja pyysimme päästä katsomaan asuntoa, löysimme sopivan yhteisen ajan aika pian ja pääsimme katsomaan. Menimme koko perheellä katsomaan ja mielestäni asunto oli ihana, ihastuin pihaan heti ja tiesin, että Iiro tykkäisi varmasti kun on niin iso piha missä voi leikkiä. Olihan asunnossa tietenkin muutamia asioita jotka halusi korjata, vähän muuttaa asunnon värimaailmaa, mutta ei mitään sen suurempaa. Iiro otti pihan heti omakseen ja alkoi potkia välittäjän kanssa palloa, joka löytyi pihalta. Olimme todella kiinnostuneita asunnosta. Päätimme, että mietimme ja keskustelemme yhdessä kahden kesken asiasta, ennen päätöstämme joten lupasimme, että ilmoitamme välittäjälle parin päivän päästä mitä mieltä olemme.

Olimme keskustelleet todella paljon asunnosta ja miettineet mitä me teemme. Olimme molemmat sitä mieltä, että asunto olisi hyvä ja juuri sopiva meille. Emme oikein löytäneet mitään huonoa asunnosta, joten olimme varmoja että haluamme sen. Soitimme välittäjälle ja kerroimme, että haluamme tehdä asunnosta tarjouksen. Sovimme yhteisen ajan milloin pääsemme tekemään tarjouksen kirjallisena. Kun olimme tarjouksen jättäneet jäimme odottamaan, että hyväksytäänkö miedän tarjouksemme.