Lapsen syntymä

Oli heinäkuun ensimmäinen päivä, olimme mieheni vanhempien luona "talon vahtina", talo oli tyhjä kaikki olivat lähteneet reissuun. Mieheni päivysti tilalla, hoiti lehmien ruokinnan ja kaikki muut tarvittavat työt. Tarkoituksemme oli asustella muutama päivä siellä, grillata ja saunoa ulkosaunassa.

Olimme laittaneet saunan lämpenemään ja lähdimme vielä yhdessä käymään navetalla joskus ilta yhdeksän jälkeen, jonka jälkeen menimme yhdessä saunaan. Saunassa ollessamme, minulle tuli outo tunne ja sanoin miehelleni, että nyt se syntyy ja lähdin ulos. Heti ulos päästyäni oksensin kaiken mitä olin syönyt, en tiedä johtuiko se kivusta vai jännityksestä. Menin suihkuun ja olin mielestäni jopa yllättävän rauhallinen, vaikka olin aika kipeä.

Mieheni soitti sairaalaan ja sieltä sanottiin, että meillä ei ole vielä kiire, koska olen ensisynnyttäjä. Hirmu kauaa en kuitenkaan uskaltanut tai kivuiltani pystynyt olla kotona, joten lähdimme ajamaan Oulaisiin. Kello oli jo yli puolen yön. Mieheni kysyi matkalla minulta onko kuinka kiire, ajetaanko ylinopeutta vai ihan rajoitusten mukaan, sanoin ettei meillä ole kiire. Oulaisiin päästyämme minä pyysin mieheltäni, että kierrettäisiin vielä pari kertaa keskusta ympäri, ennen kuin menemme sairaalaan. Kello oli lähempänä yhtä yöllä, kun menimme sairaalaan.

Kun pääsin tutkittavaksi, minulle sanottiin vain, että olet valmis lähdetään synnyttämään. Kätilö sanoi minulle, että olisin ihan hyvin voinut synnyttää vauvan milloin vain, vaikka matkalla ja hän sanoi minun myös kestäneen kipua todella hyvin. Siirryimme synnytys-saliin. Synnytyksen aikana kokeilin ilokaasua ja ei sopinut minulle, se oli ihan kamala juttu. Joten ainoana kivun lievityksenä minulla oli lämpötyyny ja tietenkin rakas mieheni. En tiedä miten olisin pärjännyt ilman mieheni kannustusta ja tukea.

Meille syntyi 2.7.2016 hieman ennen kello viittä aamulla pieni poika. Painoa hänellä oli 3050g. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, se oli jotain niin uskomatonta. Hän oli niin pieni ja niin täynnä rakkautta. Hän oli meidän, ihana oma pieni poikamme. Kävin siis neuvolassa ensimmäistä kertaa 2.6.2016, eli poikamme syntyi tasan kuukauden päästä ensimmäsestä neuvola käynnistäni.

Mielestäni ensisynnyttäjiä pelotellaa liikaa kaikilla synnytys kertomuksilla, minä voin hyvällä omalla tunnolla kertoa, että se ei ole niin kamalaa ja pelottavaa mitä monet kertovat. Vaikka sattuuhan se enemmän kuin mikään muu. Minä olen ihan hysteerinen, pelkään kamalasti piikkejä, hädin tuskin kykenen edes sormen päästä otettavaan verikokeeseen. Minulla on todella matala kipukynnys ja kyllä olen selvinnyt synnytyksestä ja ainoana kivun lievityksenä minulla oli lämpötyyny ja rakas mieheni. Tärkein kivun lievitys mielestäni on se oma kumppani siinä vierellä, voin sanoa suoraan että itse en olisi selvinnyt lähellekkään niin hyvin ilman häntä. Onhan se tietenkin unohtumaton kokemus myös vauvan isälle, olla näkemässä oman lapsen syntymä.

Jos epäröit tai pelkäät synnytystä, niin voin kertoa että sillä hetkellä kun synnytys lähtee käyntiin kaikki pelot unohtuu ja jää sinne jonnekkin sivuun, niin ainakin kävi minulla. Ja vaikka se sattuu todella paljon, niin kyllä se on sen arvoista. Synnytyksen jälkeen ajattelin, että vaikka se sattui todella voisin tehdä saman uudelleen. On se vain niin palkitsevaa saada se oma pieni nyytti rinnalle.💕

Tätä myötä meistä tuli maailman onnellisimmat vanhemmat.💗