Vauvasta taaperoksi

Aika kului todella nopeasti, kohta meidän pieni vauva ei ollutkaan enään pieni. Pian hän alkoi käyttää ääntään monilla eri tavoilla ja naureskelemaan ääneen. Oli ihana kuunnella hänen omia juttujansa, kun hän jutteli itsekseen, vaikka siitä ei mitään ymmärtänytkään oli se niin suloisen kuuloista.

Sitten hänelle sai alkaa antamaan pilttejä. Oli se kyllä melkoista, pilttiä oli joka paikassa, ihan kamala sotku. Alkuun minusta tuntui, että jos hänelle antoi pilttipurkillisen ruokaa, siinä meni ikuisuus. Välillä hän vain naureskeli minulle, eikä millään olisi malttanut syödä.

Hänen ilmeitään oli todella hauska seurata, aina kun hän sai maistaa uutta makua. Hän oli muutenkin todella ilmeikäs lapsi, joka hetkeen oli uusi ilme. Ruokaisat pilti ei maistunut, vaikka yritimme kaikkea, ainoastaan itse tehtynä ruoka kelpasi. Ruokahalu hänellä oli todella hyvä, eikä syömisen suhteen ollut ongelmaa, piti vain aina jaksaa tehdä itse. Hedelmäiset ja marjaiset piltit maistuivat kyllä, eli hän on ollut pienestä pitäen herkkusuu.

Iiro tykkäsi kovasti leikkiä, vauvana soiva siili oli kiva ja alle puolen vuoden ikäisenä, ihan kaikki mistä vaan sai kiinni oli kivoja, mutta mainokset oli erityisen kivoja, kun niitä sai vähän repiä ja rypistellä. Kun hän pääsi yli puolen vuoden ikään, edellee kaikki lelut oli kivoja, mutta kaikista isoin juttu oli noin 8kk ikäisenä, kun alkoi kotoa löytyä uusia juttuja, nimittäin kaikki johdot oli silloin vaarassa.

Kun hän alkoi pikku hiljaa oppia liikkumaan. Kääntymään oppimisessa meni aika kauan, mutta kun se viimein onnistui, aloin hetkessä miettiä, että olisi hän voinut vielä odottaa sen suhteen. Kun hän oppi kääntymään, mikään asento missään ei ollut sellainen mitä hän halusi. Vähän ennen puolen vuoden ikää hän sai alkaa istua, eikä mennyt kovin kauan kun hän oppi istumaan itsekseen ja nousemaan itse ylös. Ei ollut enään vaunut kovin turvallinen paikka nukkua, pakko oli pitää ihan koko aika silmällä, ettei hän vain satu heräämään ja nousemaan ylös.

Odottelimme kovasti, että hän alkaisi ryömiä, mutta eipäs alkanut vaan lähti suoraan konttaamaan 8 kuukauden ikäisenä ja siitä ei mennyt kuin alle kuukausi niin hän osasi jo seistä tukea vasten, mikä tuntui ihan hullulta. Sitä ajatteli vain, että ei hän voi vielä seistä, kohtahan hän oppii jo kävelemään. Ei hän enään ollut vauva, aika kului liian nopeasti. Hän otti ensimmäiset askeleensa tasan 11 kuukauden ikäisenä.

Iiro on ollut ihan vauvasta asti todella kiltti lapsi, hän ei kyllä kiukutellut juuri koskaan. Eikä hän ketään oikein ole vierastanutkaan. Hänen kanssaan on kyllä ollut helppo olla, ei ole itsellä ollut mitään ongelmia jaksamisen kanssa ja hyvin on kotona ehtinyt tehdä kaikkea, vaikka vauva tulikin taloon.

Vaikka kaikki aina muistutti, että pitää muistaa nauttia siitä vauva-ajasta ja ettei se kestä kuin todella pienen hetken. Silloin se tuntui hullulta, että vauva voisi kasvaa niin nopeaa, mutta kylläpä se vain niin menee, että vauva kasvaa kohisten.