Töitä tarjolla

Heinäkuussa sain postissa kirjeen, jossa kehoitettiin minua hakemaan tiettyä työpaikkaa. Ensimmäiset ajatukseni kirjeen saatuani olivat aika sekavia. En halunnut hakea töitä, halusin olla vielä pienen poikani kanssa kotona, ei minulla ollut kiire töihin. Juttelin asiasta useamman ihmisen kanssa ja kaikki sanoivat minulle, että ainahan voi hakea ei sitä koskaan tiedä pääseekö töihin vaikka hakee. No tottahan se on, että ei hakeminen tarkoita vielä mitään.

Minun oli pakko hakea sitä paikkaa, koska jos en olisi hakenut minulle olisi tullut karenssi ja en olisi saanut mistään rahaa. No kirjoittelin hakemuksen ajatuksella, että en halua vielä laittaa lastani hoitoon, eli olisin voinut panostaa hakemukseen vielä paljon enemmän. Hakemukseni lähetettyä jäin odottelemaan kielteistä päätöstä.

Ei mennyt kuin viikko hakemuksen kirjoittamisen jälkeen. Minulle tuli sähköpostia, jossa minut kutsuttiin työhaastatteluun. Se oli kieltämättä hieman järkytys. En ollut vielä valmis töihin ja en ollut kuullut kovinkaan hyvää kyseisestä työpaikasta. Enkä ollut koskaan käynyt työhaastattelussa ja tämä oli vielä sellainen haastattelu joka tehtiin ryhmässä. Jännitin todella kovasti. Haastattelu olisi jo viikon päästä.

Menin työhaastatteluun, haastattelussa meitä oli yhteensä neljä hakijaa kolme naista ja yksi mies. Haastattelijoita oli kaksi. Ensin oli ryhmä haastattelu, missä meiltä kyseltiin kaikkea vuorotellen, sitten oli yksilö haastattelu. Tilanne oli todella jännittävä ja olin todella jännittynyt haastattelun aikana. Päällimmäisenä mieleeni on jäänyt yksi kysymys johon vastasin todella tyhmästi. Minulta kysyttiin mikä eläin olisin ja kissaa eikä koiraa saanut valita. Ette ikinä arvaa mitä minä vastasin. Mietin pitkään vastaustani enkä saanut mitään eläintä päähäni, joten minä tyhmänä ajattelematta vastasin, että olisin lehmä. Vasta haastattelun jälkeen olen miettinyt ja naureskellut vastukselleni, kuka nainen sanoo haastattelussa olevansa lehmä. No ei kukaan, vaitsi tietenkin minä.

Kotimatkalla mietin, että haastattelu meni niin huonosti minun osaltani, etteivät he minua voi sinne palkata töihin. Kotiin päästyäni, olin kerennyt olla kotona ehkä puoli tuntia. Istuskelin terassilla, puhelin soi. Puhelu oli paikasta jossa kävin haastattelussa. Puhelussa minulta kysyttiin miten haastattelu mielestäni meni, vastasin että ihan hyvin ja että olisi se voinut mennä paremminkin. Soittaja sanoi minulle, että meidänkin mielestä haastattelu meni hyvin ja toivotti tervetuleeksi. Eli sain töitä. Puhelun jälkeen olin todella häkeltynyt, miten he niin äkkiä päättivät ottaa minut töihin, vaikka mielestäni haastattelu meni oikeasti ihan penkin alle.

Haastattelusta meni taas yksi viikko ja minun oli aika mennä kirjoittamaan työsopimus. Sopimusta kirjoittaessa sain valita kahdesta ajankohdasta milloin aloitan. Vaihtoehtona oli joko kahden viikon päästä tai kuukauden päästä. Minä valitsin kuukauden päästä, koska pitihän minun keretä hankkia pojalle hoitopaikka. Ja näin minulla sitten oli sopimus kirjoitettuna. Sain töitä mitä en edes halunnut. Vaikka ei siinä työpaikassa ollut mitään vikaa, ainut asia mikä minua vaivasi oli pojan laittaminen hoitoon.